Tekstit

Korkeakosken koulun muistelua

Kuva
Tänään juttelimme isän kanssa hänen kuoluajoistaan. Isä alkoi muistelemaan aikaa, jolloin hän kävi Korkeakosken kyläkoulua 📚. Isä kävi Korkeakosken koulua koko ala-asteen ajan eli vuosina 1971-77. Koulua käyneiden lasten määrä vaihteli paljon. Välillä lapsia oli vain seitsemän opetuksessa, mutta koulua pidettiin silti pystyssä. Isä muistelee määrän kasvaneen, kun muutamia kyläkouluja yhdistettiin keskenään.    Koulurakennus oli pieni. Luokkahuoneita oli kolme, alakoulun (1.lk ja 2.lk), yläkoulun (3.-6. lk) ja ns. englanninluokka. Oli myös pieni voimistelu-/ruokasali. Koulun yläkerrassa asui keittäjä perheineen.     Koulua käyvät lapset olivat varsin hyväkuntoisia. Koulun pihalla pelailtiin ulkopelejä, kuten jääkiekkoa ja jalkapalloa aina välituntsin ja koulun jälkeen. Aina välillä koululla pidettiin iltaisin seurakunnan järjestämiä kerhoiltoja. Kerhoiltoina syötiin lettuja, pelattiin pingistä, visailtiin ja tietenkin oltiin liikunnallisia. Isä muistaa kerhoiltoja pitäneen miehen oikea

Korkeakoski tutuksi pyöräillen- tapahtuma

Kuva
 Viime lauantaiseen Korkeakoski tutuksi pyöräillen- tapahtumaan osallistui kolmisenkymmentä pyöräilijää. Vaikka aurinko paahtoi taivaalta ja lämmintä oli parhaimmillaan 28 astetta niin oli silti hauska ja kiinnostava päivä. Me isän kanssa kiersimme paikkoja ns. huoltoautolla ja jaeltiin juotavaa pyöräilijöille. Yritimme myös arvailla tapahtumaan osallistuvien määrää, mutta molempien arvaukset menivät reilusti alakanttiin 😅.     Pyöräreissu alkoi Seurahuoneelta, josta pyöräiltiin Vanhakosken laavulle. Laavulla jaoimme juotavaa isän kanssa ja sen jälkeen siirryttiin kuuntelemaan Aulikki Kuisman mielenkiintoista puhetta Vanhakosken historiasta ja kasvillisuudesta. Aulikki kertoi, että vuonna 1799 tapahtui maanvyörymä, jonka takia joki alkoi virrata myös nykyistä uomaansa pitkin. Vanhakosken kasvillisuus on lehtometsää ja alueella kasvaa kevätlinnunsilmää, joka on nimetty Huittisten nimikkokasviksi 🌻.      Seuraava etappi oli Korkeakosken vanha kyläkeskus, jossa Jussi Huhtala kertoi mm.

Vuosikokous 2023

Kuva
Tällä kertaa kerron Korkeakosken Seutu ryn vuosikokouksen sisällöstä. Kokous pidettiin Akunsaaren laavulla 23.5.2023. Kokouksen aikana päätettiin monista tärkeistä rytä koskevista asioista, kuten siitä kuinka paljon jäsenmaksua tultaisiin maksamaan vuonna 2024👍.  Puhetta johtamaan valittiin Yrjö Inkinen, sihteeriksi Jussi Huhtala ja poytäkirjantarkastajiksi Asko Mäkelä ja Pekka Yli-Äyhö. Kun nämä asiat olivat selvillä, niin oli aika todeta kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi ja hyväksyä esityslista.    Näiden jäkeen käytiin läpi mennyttä vuotta 2022. Molemmat toimintakertomus vuodelta 2022 ja tilinpäätös vuodelta 2022 hyväksyttiin yhteistuumin. Vastuuvapaus tilivelvollisille myönnettiin.    Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Pertti Kuisma yksimielisesti. Hallituksen jäseninä jatkaa Pertti Kuisma, Jussi Huhtala, Kirsi Heino, Marjo Jalonen, Juha Turto, Kari Turto, Arto Viitanen ja Rita Mäkelä. Hallituksen puolestaan jätti kokonaan Minna Ritakallio. Hänen tilalleen valittiin Sirp

Roskien keruuta

Kuva
 Eilen illalla menin keräämään roskia Korkeakosken laavun ympäristöstä. Noin tunnin aikana roskapussiin kertyi pari kourallista tupakantumppeja. Niiden lisäksi löytyi muita pikkuroskia kuten purkkaa, nenäliinoja ja satunnaisia muovinpalasia. En tiedä miten ovat luontoon päätyneet, mutta sinne ne eivät kuulu. Roskien keruusta sain isän sanojen mukaan "hyötyliikuntaa kyllikseen" 👍.  En varmasti saanut kaikkia roskia mukaani, joten kannustan muitakin ottamaan roskia matkaansa laavureissuilla!  Apuvälineenä olivat roskankeräyspihdit 

Avoimet Kylät-tapahtuma 10.6.2023

Kuva
 Viime lauantaina vietettiin Avoimet Kylät-tapahtumaa. Akunsaaren laavun parkkipaikalla olevalla kioskilla kävi kiitettävä määrä vierailijoita päivän aikana. Lähes koko ajan neljän tunnin aukioloajan aikana paikalla oli asiakkaita ja vierailijoita.    Korkeakosken kioskilla oli myynnissä kaikenlaista ja vieläpä sopuhintaan. Sieltä sai jäätelöä, limsaa, pullaa, kahvia ja vaikka mitä muuta. Kioskilla asiakkaita palveli kolme ahkeraa ja ystävällista nuorta myyjää Venla, Leo ja Vilho!    Linja-auton saapuessa Korkeakoskelle alkoi kioskilla olla jo ahdasta, joten siinä vaiheessa näin tilaisuuden mennä keskustelemaan käviöiden kanssa. Kaikkien jututtamieni ihmisten mielestä tapahtuma oli mukava piristys kesäpäivään. Onneksemme sääkin oli suotuisa. Vielä juuri ennen linja-autolla tulijoiden lähtöä Pertti ja Jussi pitivät kattavan puheen Korkeakosken seudun toiminnasta ja historiasta.    Seuraava tapahtuma, jonka Korkeakosken seutu järjestää on tämän viikon lauantaina. Korkeakoski tutuksi pyör

Avoimien kylien valmistelua

Kuva
  Eilen illalla pääsin tositoimiin, kun minut kutsuttiin pystyttämään telttaa lauantaista Avoimet kylät-tapahtumaa varten. Telttaa tullaan käyttämään kesäkioskin myyntitelttana. Sää oli mainio teltan kasaamiseen, aurinko pilkotti pilvien takaa ja suvituuli puhalsi leppeästi. Teltta saatiin kasaan mutkitta ja paikalle tuotiin vielä myyntipöytä.     Siinä teltan pystytyksen lomassa ajattelimme laittaa veneen vesille, mutta veneen pohjatulppa oli kadonnut. Osa epäili mystistä katoamista varkaudeksi. Oli miten oli tänään kävimme isän kanssa hakemassa kaupasta uuden tulpan. Saimme käydä yhteensä kolmessa eri kaupassa ennen kuin oikean kokoinen veneen pohjatulppa löytyi. Huhhuh ! Pöydän kuljetusta 😁 Tässä vielä Avoimien kylien linja-autokierroksen aikataulu: ⭐Lähtö linja-autoasemalta kello 10.00 ⭐Kuljetaan Suontaustan halki ⭐Rekikoski, kesäkioski Musta Lammas n. kello 10.50 -lähtö 11.30 ⭐Kukon harja, kesäkioski Kukonheltta ym. kello 12.15-13.00 🌟Korkeakoski, kesäkioski kello 13.20-13.50 ⭐T

Esittely

Kuva
Hei, täällä kirjoittaa kesätyöläinen Johanna👋! Olen juuri maaliskuussa täyttänyt 15 vuotta. Sain mahdollisuuden päästä Korkeakosken Seudun kesätöihin kahdeksi viikkoksi. Syntyjäni olen huittislainen. Nykyään asun suurimman osan ajasta Imatralla, mutta aina tilaisuuden tullen tulen Huittisiin vähintään viikonlopuksi.     Vapaa-ajalla tykkään tehdä käsitöitä ja lukea itseäni kiinnostavia kirjoja. Koulusta sain kiitettävää palautetta kieli- ja yhteistyötaidoista. Olen kiinnostunut historiasta sekä kieltenopiskelusta ja kielitaitoa löytyykin englannin-, ruotsin- ja venäjän kielissä.     Työtäni on tämä blogin kirjoittaminen js osallistuminen erilaisiin kylätapahtumiin. Ensimmäinen tapahtuma onkin jo nurkan takana. Avoimet kylät-tapahtuma pidetään 10.6 eli tämän viikon lauantaina kello 10-14. Siinä samalla avataan Korkeakosken kesäkioski! https://www.facebook.com/profile.php?id=100092061876832  Linkki kesäkioskin Facebook-sivuille.